Yleistä oluesta
Soinninuittaja ja oluttynnyri
Olut, on maailman vanhin ja suosituin alkoholijuoma. Puhekielessä siitä käytetään toisinaan nimitystä kalja.
Olutta valmistetaan, pannaan, viljakasveista ja käytetään hiivalla alkoholipitoiseksi. Valmistusaineet ovat vaihdelleet paikallisten raaka-aineiden mukaan.
Sahti, juhlaolut,
Muinaisolut oli esi-isiemme ruokaa, sillä se oli tärkeä hiilihydraattilähde. Alkoholia juomassa oli säilöntäaineena.
Olut, vuosituhansia vanha juoma
Nykyisin tunnettuja oluen valmistajamaita ovat Englanti, Kiina, Yhdysvallat, Tanska, Irlanti, Saksa ja Tšekki. Määrällisesti eniten olutta juodaan Kiinassa, mutta henkilömäärään suhteutettuna Tšekissä.
Varhaisimmat dokumentit oluesta ovat peräisin Sumerista, jossa 4000 eaa. kuvattiin oluen juontia. Vanhin valmistusprosessin kuvaus on 3900-vuotias. Hammurabin laki sääti, että oluen vedellä jatkajat oli teloitettava. Roomassa viini syrjäytti vähitellen oluen ja oluen juojia alettiin pitää barbaareina.
Olutta käytettiin myös maksuvälineenä ja lääkkeenä. Pakanoita käännytettiin kristinuskoon oluen avulla ja sotilaat saivat suurimman osan palkastaan oluena. Olut oli suosittu juoma, sillä usein se oli puhtaampaa kuin kaivosta nostettu vesi.
Vuonna 1516 Baijerin herttuat säätivät Reinheitsgebot-lain, joka määräsi oluen valmistusaineeksi ohran, humalan ja veden. Lakia pidetään maailman vanhimpana kuluttajansuojalakina, ja monet saksalaiset panimot noudattavat sitä vieläkin.
Mikroskooppi merkitsi kumousta oluen valmistuksessa; löydettiin hiiva, jota jalostamalla saatiin aikaan erilaisia oluita. Louis Pasteurin kehittämä mikrobiologia merkitsi kumousta oluen säilyvyydessä, koska aikaisemmin olut säilyi ainoastaan joitakin päiviä valmistuksesta, eikä sitä pystytty kuljettamaan pitkiä matkoja. Eri panimot kehittivät omat hiivakantansa, jotka ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia.
Lager-olut sai nykyisen vaalean läpikuultavan muotonsa vuonna 1842, kun panimomestari Josef Groll valmisti Plzenissä (nykyisen Tšekin alueella) Baijerissa keksityllä pohjahiivamenetelmällä olutta, jota tehdään edelleen tänäkin päivänä nimellä Pilsner Urquell. Tätä ennen olut oli ollut tummaa ja sameaa.
Suomalaisen oluen historiaa
Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi hunaja. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta vuolaammin kuin maailman luomisesta.
Suomessa keskiolut vapautettiin ruokakauppoihin vuonna 1969, jolloin syntyi runsaasti erilaisia pienpanimoja, jotka kuitenkin kuolivat pois ankaran kilpailun seurauksena. Luvan myöntäminen keskioluen myyntiin jäi kuitenkin kunnille, joissa varsinkin maaseudulla käytiin ankaraakin kädenvääntöä asiasta. Muun muassa viitostien varrella oli 1980-luvulla jopa satojen kilometrien mittaisia keskiolutkieltoalueita. Asia muuttui EU-lainsäädännön myötä, ja 1980- ja 1990-luvuilla pienpanimokulttuuri alkoi elpyä.
Sahti
Uuden uskonnon tulo Suomeen viime vuosituhannen alkupuolella toi muutoksia myös täkäläiseen olutkulttuuriin eli perinteisen oluen rinnalle syntyi niin sanottu kaupallinen olut.
Olut muuttui fyysisestikin, valmistus painottui kaupallisiin panimoihin, siitä opittiin poistamaan viljan proteiinit ja työstä vastasivat nyt miehet. Maaseudun köyhtyessä viljaa ei enää voitu tehdä olueksi ja meille syntyi leipäkulttuuri, missä vilja syötiin kuorineen. Jäljelle jäi oikeastaan vain juhlaolut, joka sai käytännön syistä nimekseen sahti.
Sahti -nimen synty juontuu ruotsalaisten valloittajien päätöksestä pistää olut verolle. Määräystä kierrettiin nimittämällä kotona tehtyä juomaa saftiksi eli mehuksi. Kysymyksessä oli viime vuosituhannen mahtavin verolobbaus, mistä syystä monet uskovat vielä tänä päivänäkin, ettei sahti ole olutta. Todellisuudessa se on kuitenkin oluiden äiti.
Muinaisolut
Muinaisoluen valmistusta Lapin Pyörnillä
Vanhan muinaisoluen liikuttava voima ei ollut alkoholi, vaan sokeri. Siksi arkiolut nautittiin nuorena ja alkoholi oli siinä mukana vain säilöntäaineena. Juhlaoluessa alkoholia oli toki enemmän ja sitä myös maustettiin joko humalalla, suopursulla tai suomyrtillä.
Pelkistetysti valmistettu muinaisolut oli esi-isillemme ruokaa ja oluen tekemisestä huolehtivat naiset. Voisi sanoa, että naiset olivat oluen seppiä. Jokapäiväisen ruoan lisäksi olut oli esi-isillemme myös vaurauden mitta ja sillä oli myös sosiaalinen merkityksensä.
“Olut ei ole koskaan liian nuorta ja sen makeudesta voivat alussa nauttia lapsetkin. Parhaimmillaan arkiolut on kuitenkin ehkä vasta viiden päivän päästä ja juhlaoluen pitää kehittyä puolestatoista kahteen viikkoon.” (Härkäpää 2008)
lähteet: wikipedia, ur.fi 2008, Härkäpää